keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Takaisin sorvin ääreen :)

Heips!

Yli viikko on kulunut edellisestä postauksesta. On pitänyt niin kiirettä, ja ulkona on ollut kerrassaan ihanat ilmat, joten onkin tullut oleskeltua enemmän siellä päivät poikien kans kuin sisällä tuusistelemassa :)

Maanantaina kapusin jälleen puntarille, ja puntari näyttä 81kg tasan! Näköjään se sieltä pikkuhiljaa putoaa, vaikkakin tosi hitaasti. Tosin kun se hitaasti putoaa, niin voiskohan olla et se varmemmin pysyis poiskin? Noh, näin ainakin toivotaan :)

Mitäs menneellä viikolla ollaankaan touhuiltu. Napattiin eväät mukaan, ja suunnattiin tuonne vähän matkan päähän laavulle makkaraa paistamaan koko perheen kera. Kun makkarat oli paistettu, ja leivät syöty, lähdettiin tuonne ylös joka taustallakin näkyy. Kiipeiltiin ja katseltiin vähän mitä näkyy. Pienimmäinen oli pulkassa, ja met ei kovin pitkälle hänen kanssaan päästy koska mäet oli aika jyrkkiä, mut perheen isommat miehet kävivät kiipeilemässä vähän pidemmälläkin.

Isompi poika vartioi tulen syttymistä.
Tuossa viikko sitten oli niin mahottoman komea ilma, et läksittiin poikain kanssa kaupungille ulkoilemaan. Napattiin rattikelkka ja vaunut mukaan, ja ajateltiin et käydään käveleskelemässä laitakaupungin lenkkeilypolkuja ja nauttimassa komeasta ilmasta,  mut toisin lopulta kävi. Tiet olikin jo aivan sulat, eikä rattikelkan kanssa liikkumisesta olisi tullut mitään. Oli kuitenkin niin komea ilma, ettei haluttu poiskaan lähteä, joten päätettiin kokeilla miten jäällä kestää kävellä vaunujen ja rattikelkan kanssa. Hyvin kesti, ja kierrettiinkin pitkä matka hiihtolatujen vieressä :). Välillä poika tepasteli ja juoksenteli ihan itsekseen siellä täällä ja äiti pääsi vetämisen kanssa helpommalla :)



Tänään hipsin reippaan tunnin lenkin aivan ihanassa keväisessä säässä, kyllä harmittaa jos säätiedoitukset pitää paikkaansa ja tuleekin jälleen inhottavat lumimyräkät. Meillä tuota luntaa piisaa kyllä jo ihan riittämiin nyttenkin, vaikka osa onkin jo sulanut poiskin näiden ihanien kelien ansiosta. Mut jokatapauksessa tänään oli keli oikeinkin ihana, ja tuolla metsien suojassa tuoksui valtaisan ihana keväinen vesisateen tuoksu...hmm...kylläpä tulikin jo ikävä kesää, sitä odotellessa :)

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Viikkopunnitus ja ruokakuvia

Tänään himpsasin puntarille heti heräämisen jälkeen, ja puntari näytti 81,3kg eli -200g viikossa. Ei paha, kun alkuviikko meni miten meni ja viikonloppunakin tuli vähän herkuteltua. Tästä on hyvä jatkaa :)

Tänään otin kuvia päivän syömisistä, iltapalasta unohdin ottaa, mut tässäpä on jokatapauksessa muiden aterioiden kuvat.

Aamupalaksi alpro soija jugua, jossa seassa mustikoita, mansikoita, banaania sekä kauraleseitä. Pari täysjyväpaahtista sekä kupponen vihreää teetä.

Täysjyvänuudelia, sitruunaista seitifileetä ja parsakaalia ja vihreitä papuja.

1 kiivi sekä kourallinen paahdettuja cashew-pähkinöitä.

Ranskiksia ja nauravia nakkeja (pojan toivomuksesta)

Isi on ollut pitkän päivän töissä, joten met ollaan poikien kanssa ulkoiltu paljon ihanassa kevät säässä. Liukurilla laskettiin mäkeä sen tuhat ja sata kertaa, uskomattoman kauan jaksaa pientä ihmistä tuollainen huvittaa :)

Tätä on harrastettu tänään PALJON :)

Ulkoilemasta tultua laitettiin ensimmäisiä pääsiäiskoristeitakin, meinattiin laittaa rairuohoakin kasvamaan, mutta ei löytynyt multaa ja se jäi siis haaveeksi. Kultainen mies kuitenkin toi töistä tullessaan pienen pussillisen multaa, joten päästään huomenna touhuun käsiksi :)

Jo vähän ensimmäisiä pääsiäiskoristeita.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Lauantai-illan touhuja

Lauantai-iltaa

Tänään on touhuttu koko perhe ulkona pihalla, ja kävästiin kaupassa nappaamassa vähän pääsiäisaiheisia tavaroita, saadaan alkaa ensi viikolla isomman pojan kanssa jo laittelemaan vähän pääsiäistä meidän kotiin :)

Syömiset sujuneet jälleen hyvin, päiväruoaksi tehtiin tomaattista hirvenjauheliha-papukastiketta ja pitkää pastaa. Papuja tulee tehtyä aika vähän, joten ajattelin viimeksi kauppaostoksilla et nappaan papuja mukaan. Tähän kastikkeeseen ne sopivat mielestäni hyvin, meidän perheen mies porukalle ne aiheuttivat kylläkin lähinnä vain puistatusta, pienimmäistä lukuunottamatta.


Ohje on tällainen:


400g jauhelihaa
Tölkillinen valkoisia valmiiksi keitettyjä papuja
70g tomaattipyrettä
Tölkillinen tomaattimurskaa (itse käytin rainbown suolatonta, jotta voin antaa samaa ruokaa myös vauvalle)
1-2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
Mausteita mm. pippuria, yrttisuolaa.

Pilko sipuli ja kuullota sitä tilkassa oliiviöljyä. Kun sipulit on pehmenneet, lisää joukkoon jauheliha ja ruskista se. Lisää joukkoon tomaattipyre ja tomaattimurska, sekä valkoiset pavut. Keitä muutaman minuutin ajan ja  purista lopuksi valkosipulin kynnet kastikkeen joukkoon. Mausta mieleisellä tavalla.

Illan puhteeksi otan vielä crosstrainerilla reippaan 40minuuttisen, mieluummin niin kuin lösähtää vain sohvalle telkkaria katsomaan :)

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Kohti viikonloppua

Heips!

Viikonloput on aina vaikeita, silloin vietetään koko perheen yhteistä aikaa ja silloin tekis mieli aina herkutellakin kovasti. Kaapista löytyy jälleen Taffelin sipsipussi, oikeastaan ainoa sipsipussi josta tykkään joka ei sisällä maitoproteiinia. Okei, viikonloppuna saakin vähän herkutella, mut harvemmin yhdessä illassa tuota sipsipussia saan syötyä joten se herkuttelu venähtää aina vähintään kahdelle illalle...juups, kun eihän niitä voi säilyttää mitenkään ensi viikkoon. Se on sitten kumma tämä minun mieli, et voin hyvin olla herkuttelematta jos kaapissa ei mitään hyvää ole, mut jos tiedän siellä herkkua olevan niin en millään malttaisi antaa niiden olla vain siellä :/

Olen edelleen ilman mittanauhaa, kuumeisesti olen sitä yrittänyt etsiä kun hotopää minä unohti sellaisen kaupasta ostaa. Paino on sahannut ees taas, maanantaina kirjailen ylös sitten virallisia tuloksia. Viikko ei ole kovin hyvin mennyt syömisten osalta, kun miehellä oli alkuviikko lomaa, ja kierreltiin ja kaarreltiin vähän siellä sun täällä. Yhden hampurilaisateriankin olen syönyt...

Tänään mummi tulee poikien kanssa touhuaan, joten minä käytän ajan hyödyksi ja teen vähän pienimmälle pojalle vierasvararuokia pakkaseen. Sellaisia joita on helppo napata mukaan, kun kyläilemään lähdetään. Pääsääntöisesti met sormiruokaillaan tuon pienokaisen kanssa, ja kun pitää miettiä vauvalle sopivia ruokia, on joutunut samalla myös vähän mietiskelemään omaa ruokavaliotaan. Esimerkin antaminen ja saman ruoan syöminen kun on sormiruokailun tärkeimpiä ideoita. Monipuolisesti uusia makuja maistellaan ihan omin sormin :)

Sormiruokailu

Poika harjoittelee tällä hetkellä pinsettiotetta, ja sitä harjoitellaan herne-maissi-paprikoiden, marjojen ja Talk Murujen avulla. Talk murut on muroja, joissa ei ole mitään ylimääräistä, hyvin vauvalle sopivia. Ja kun minä tietenkin äitinä haluan näyttää hyvää esimerkkiä, olen näitä muroja napustellut myöskin. Aluksi ne maistuivat ihan pahvilta, mut nyt minulla on iskenyt niihin jonkin sorttinen himo. Ne ovat herkullisia soijajugurtin kanssa, iltaisin tulee niitä syötyä :)



Hieman jänskättää, mitä puntari näyttää maanantaina. Tuskin kovin isoa pudotusta on tiedossa sillä syömiset on olleet tosiaan vähän hakusessa vielä tällä viikolla. Mut periksi ei anneta, kyllä tästä kevyempänä kohti kesää mennään joka tapauksessa :)

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Treenikaverit

Olen aina tykännyt liikkua, ja tämän hetkiset treenikaverit ei paljoa puhua pukahtele, mut ihan mukavaa ja tehokasta seuraa ovat silti :)

Crosstrainer

Ollut kyllä ihan ehdoton hankinta, ostettiin tämä vuoden alussa ja sen jälkeen sillä on tullut poljettua vähintään kaksi kertaa viikossa. Tosin olin tässä parisen viikkoa kipeänä poikien kanssa, jolloin ei polkemiseen energiaa  riittänyt. Tehokas laite ja super hiljainen, voi polkea ihan milloin vain parhaiten passaa :). Imetyksen vuoksi minulta ei onnistu lähteä salille vielä kovin helpolla, joten tää on ollut ihan ideaali ratkaisu siihen pulmaan.



Toinen treenikaveri on vaunut (ja siellä nukkuva vauva). Nyt kun kelit on alkaneet parantumaan ja pahimmat pakkaset väistymään, onkin mukava jälleen lähteä baanalle vaunujen kera. Tehokasta liikuntaa, ja mieli lepää kun tuolla metsien rauhassa käveleskelee :)


Lisäksi tykkään käydä satunnaisesti hiihtelemässä, ja pikkuhiljaa voisin taas alkaa käymään kerran viikossa uimassa ja samalla uimahallin kuntosalilla. Se taitaa olla tässä tilanteessa aika maksimi, mitä voin käydä, mut ihan kivaa vaihtelua sekin ja saahan siinä samalla omaakin aikaa :)



Näillä eväillä päättyi eilinen ilta, en ole koskaan oikein oppinut paprikaa syömään ja päätinkin nyt tässä laihdutusprojektin tiimellyksessä opetella syömään myös uudenlaisia ruokalajeja, joita olen tähän asti välttänyt. Oranssi paprika oli hyvä aloitus, sillä se on aika mietoa ja maistui leivän päällä oikein nokko :). Mukana myös vihreää teetä ja maidotonta marjasmootieta, jossa on Alpro soya jogutttia, mustikoita, mansikoita, banaania sekä kauraleseitä ja loraus vettä. Hyvää on :)

Tänään lähdetään käymään kauppaostoksilla, ja samalla pitää ostaa mittanauha. En löydä sitä mistään, joten kunhan saan uuden, laitan lähtömittoja ensi postauksessa :)

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Imetysdieetti

Aurinkoista tiistaipäivää :)

Minulla  tätä painonpudotusta säätelee hyvin pitkälle imetys. Olen vankkumaton imetyksen kannattaja, ja haluan imettää pitkään. Ensimmäistä poikaa imetin 1v1kk ja olisin jatkanut mielellään senkin jälkeen, mutta silloin olosuhteiden pakosta lopetin. Nyt toinen poikamme on siis 7,5kk ja imetyksen lopetus ei ole ajankohtaista, ajattelin edetä hyvinkin lapsentahtisesti. Eli sitten kun poika alkaa esittämään viitteitä siihen suuntaan, ettei rintaruokinta enään kiinnosta, niin sitten lopetetaan. Toivon kuitenkin voivani jatkaa vielä taaperonkin imetystä :)

Myöskin omassa painonpudottamisessani pitää ottaa huomioon se, että poika on maitoallerginen, eli oma ruokavalioni ei sisällä mitään missä on maitoproteiinia. Eli se tuo oman haasteensa miettiessä, mitä kaikkea suuhun voi laittaa. Kalsiumin tarpeen tyydytän ottamalla kaksi kalkkitablettia päivittäin :)

Olen miettinyt, onko painonpudotus imetysaikana kovin järkevää. Paljon kuulee juttuja, miten äidin rasvakerroksiin kertyneet ympäristömyrkyt sun muut lähtevät liikkeelle kun laihtuu, ja samalla erittyvät myös äidinmaitoon, jota vauva syö. Luettuani imetystukilistaa ja maitolaiturin sivuja tulin vakuuttuneeksi siitä, että terveellinen syöminen ja liikkuminen ja sen seurauksena tapahtuva maltillinen painonputoaminen ei ole pahasta. Esimerkiksi täältä löytyy juttua laihdutuksesta imetysaikana:

Painonpudotus imetysaikana

Mut sitten muihin asioihin. Mies on ollut lomalla nyt alkuviikon, ja tänään käytiin poikien kanssa kaupungilla kiertelemässä. Heti aamusta oli päiväkerhon kuvauspäivä, ja siellä käytettiin poikia kuvauksessa :). Käytiin picnicillä lounastamassa ja tilasin Oriental kanasalaatin, en voi kun suositella, oli hirmuisen herkullista :)


Maidottomalla dieetillä ollessa on suht hankala löytää varsinkaan mitään leivoksia syötäväksi, sinänsä hyvä laihdutuksen kannalta, mutta silti joskus tympäsee kun erikoisruokavaliot otetaan kahviloissa niin huonosti huomioon :/. Paljon tuleekin kuljetettua omia eväitä mukana, siihen on nyt tässä vaiheessa jo aika tottunut.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Blogin aloitus

Tämä päiväkirja pitää sisällään tekstin ja kuvin ilmaistuna minun matkaani kohti normaalipainoa. En ole aikuisiällä koskaan mikään kovin hoikkanen ollutkaan, normaalipainoinen kylläkin. Siihen mieleni tekevi kovasti nyttenkin.

Minun ylipainoni syy löytyy mukavuudenhalusta, herkkujen himosta sekä ehkä myöskin osaksi kolmesta raskaudesta. Ensimmäinen raskauteni alkoi alkuvuodesta 2006 ja tuolloin olin normaalipainoinen. Painoin 64kg. Raskaus päättyi kesällä pienen poikamme synnytykseen, hän syntyi kuolleena raskauden 7.kuulla istukan irtoamisen vuoksi. Se oli hyvin raskasta aikaa enkä jaksanut panostaa oikein itseeni sen surun keskellä, ja sen seurauksena paino alkoi nousta. 10kk ensimmäisen synnytyksen jälkeen tulin uudelleen raskaaksi ja tuolloin painoin 72kg, eli kovasti oli painoa tullut lisää alle vuoden aikana. Raskausaika sujui hyvin eikä paino noussut kuin 7-8kg, terve pieni tonttupoika syntyi vuoden 2007 lopulla. Raskauskilot katosivat helposti ja aluksi olinkin jonkin aikaa hoikkasemmassa kunnossa kuin ennen raskautta. Jossain vaiheessa paino lähti kuitenkin taas nousuun, varmaankin ihan pelkän herkkutelun takia. Imetin poikaamme, ja mielihaluja oli vaikka muille jakaa. Kun imetys loppui, poika oli 1v1kk ja minulla jälleen salakavalasti kertynyt 10 kiloa lisää painoa :/

Näistä kiloista sain pudotettua useamman poiskin, vähähiilihydraattisen ruokavalion ansiosta. Mieli kuitenkin teki saada pojalle sisarrus, ja rankan yritysajan jälkeen raskaus alkoi vuoden 2010 lopulla. Tuolloin painoa oli 78kg. Jälleen raskausaika sujui hyvin, painoa tuli 9kg. Heinäkuussa 2011 syntyi pieni pojanpallero, terveenä ja hyvinvoivana. Haaveena jälleen imettää pitkään. Ja nyt ollaan siinä tilanteessa, että poika tulee kuun lopussa 8kk ja imetys jatkuu edelleen. Puntari näyttää armottomat 81,5kg, raskauden jälkeen painoin saman verran kuin ennen raskautta, mutta niin vain on jälleen muutama kilo saatu lisää.

Nyt tulee stoppi ja painonnousun on loputtava. En tunne oloani ollenkaan hyväksi kehossani. Imetyksestä johtuen en voi mitään tiukkaa laihdutuskuuria aloittaa, enkä sellaista varmaan alottaisi muutenkaan. Pieniä valintoja tehden, annoskokoja pienentäen, herkkuja vähentäen sekä hedelmien ja kasvisten määrää ruokavaliossa lisäten. Mottona: Kaikkea voi syödä, kunhan syö kohtuudella :)

Tässä pientä taustaa, seuraavalla kerralla lisäilen aloitusmittoja eli mistä lähdetään liikkeelle :)