tiistai 24. huhtikuuta 2012

Huhtikuu lähenee loppuaan

Näin se on! Huhtikuu lähenee jo loppuaan, ja minun paino vain pysyy samassa. Tiedän, että syön liikaa mutta son niin hirmuisen vaikeaa vähentää ruoasta kun koko ajan nälättää. Mulla tää imetysaika on aina ollut samanlaista. Toki pitää ajatella positiivisesti että paino ei ainakaan nouse, mut oishan se siltikin mukava kun onnistuis vähän rajoittamaan ja paino laskis edes vähäsen.

Liikuntapuoli mulla on ollut kunnossa onneksi, viikottain tulee urheiltua noin 5-6 viikkotunnin tahdilla. Crosstrainer on ollut kovalla käytöllä ja vaunulenkkejä on tullut heitettyä pitkiä. Eilen myös kaivelin pyörän talviteloilta ja kävin heti pienen verryttelylenkin, 8,5km. Tuntui tosi kevyeltä pyöräillä, mukavaa kun yleensä aina kevään ensimmäinen pyöräily on ollut tosi nihkeetä. Otinkin tämän pyöräilykauden tavoitteeksi 800km, saas nähä miten miun käy...kovasti tässä on yritetty kuntoa kohotella, et jaksaa kesän pyöräillä :)

Olen kokeillut lisätä maitotuotteita ruokavaliooni, hitaasti. Sen seurauksena pojalla on jälleen pylly täynnä verta valuvia haavoja ja kakkaustahti on ihan mahdoton. Eli ei onnistu vielä maitotuotteiden syönti, niitä rajoitan edelleen oikein tiukasti. Sen verran surkeaa pojan kipuilu tuon pyllyn ja mahan kanssa on. Ja eipä ole vaikea uskoa, että kipeä on :/


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäismaininkeja :)

Noniin, pääsiäinen alkaa olla lusittu. Syömiset nyt muutaman päivän ovat olleet vähän mitä sattuu ja herkkujakin on tullut syötyä hintsun verran liikaa. Vastapainoksi olen kyllä urheillut kovasti, crosstreenaillut kahteen otteeseen ja käynyt kaksi vaunulenkkiä sekä reenaillut lihaskuntoa. Uskomattoman huonoon kuntoon mulla on päässyt nuo vatsalihakset, niissä on kyllä kovasti treenaamista. Olenkin nyt tehnyt näin kotioloissa pienen tsempparin kera noita vatsalihaksia. Leevi on mitä mainioin tsemppari, makoilee vieressä ja matkii minua ja samalla hokee, et vielä jaksaa :D. 

Tänään tein tällaisen satsin lihaskuntotreeniä:

3x15 ylävatsalihasliikettä
3x15 alavatsalihasliikettä
3x15 vinot vatsalihakset
3x15 pakaralihakset (selin makuulla pyllyä nostaen)
3x15 selkälihakset

Lisänä 37min crosstreenailua matalalla sykkeellä, hieman kevyemmällä vastuksella kuin normaalisti. Sekä iltapäivällä käytiin vielä 4km vaunulenkki, oli niin vastustamattoman ihana ilma ettei vain malttanut olla sisällä :)

Puntarilla unohdin käydä, ihan totaalisesti. Jotenkin ei iskostunut päähän, että nyt on jo maanantai. Mennyt ajantaju ihan sekaisin näiden pyhien takia. Mut lupaan ottaa huomenna uuden painon ja viikkotuloksen, hieman kyllä jänskättää tuleeko plussaa.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Hyvää pääsiäistä :)

Maanantaina jälleen puntari näytti hitusen verran vähemmän, paino putoaa tuskastuttavan hitaasti näillä minun syömisillä mut en uskalla kovin reilusti syömisiä kuitenkaan vähentää, ettei vain tule mitään huonontavaa vaikutusta maidon määrään. Poika on kuitenkin vasta 8,5kk, joten vielä ei missään nimessä maitomäärät saa lähteä vähenemään. Mut jotain ilmeisesti teen kuitenkin oikein, kun paino kuitenkin putoaa :)

Pääsiäisen aika on mennyt ihan ok loppujen lopuksi. On tullut natusteltua pääsiäisherkkuja, mut olen kuitenkin liikkunutkin ahkerasti ja normaalit päiväsyömiset on olleet perusterveellisiä. Paino tuskin laskee nyt, mut sillä ei niin väliä, ens viikolla jälleen ihan uudella innolla tuonkin suhteen :)

Ulkoiltua on tullut tosiaan ihan päivittäin, meillä on pitänyt niin mahtavia ilmoja koko ajan. Maanantaina otin kunnon treenin crosstrainerilla ja kaksi vaunulenkkiä on tullut tehtyä myös viikon mittaan, toisella kerralla 5km ja toisella 6km kävellen. Tänään on tarkoitus vielä ottaa viikon toinen crosstrainer treeni, olen yrittänyt pitää et vähintään kaksi kertaa viikossa tuolla polkisin, mut mielellään vaikka kolmekin kertaa.

Lihastreenejä pitäisi muistaa myös tehdä, harmittavan vähälle ne on jääneet. On tylsää tehdä perusvatsalihaksia ja selkälihaksia, pitäisikin tutustua netin antimiin löytyiskö sieltä mitään mukavaa vaihtelua, miten noita lihaksia vois treenata.


sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Ruokavaliota

Hei ja mukavaa alkanutta huhtikuuta :). Tänään ajattelin rustailla vähän minun ruokavalion kulmakivistä, mitä kaikkea se pitääkään sisällään.
Pyrkimyksenä on toki syödä aina mahdollisiman puhdasta ja terveellistä ruokaa. Pikkuhiljaa kaupasta on alkanut eksymään enemmän ja enemmän luomuruokaa. Joskus toki joudutaan tinkimään hinnan vuoksi, luomuruoka kun on monesti kovin hintavaa. Positiivisia yllätyksiä toki löytyy, ja joissakin tuotteissa on melkeinpä sama ostaako tavallista vai luomua, ainakin meidän mittapuussa kun mietitään, kuinka paljon sitä arjessa käytetään.

Lihana meillä on enimmäkseen riistalihaa. Mies kuuluupi hirviporukkaan, ja joka syksy saadaan aina pakastin täyteen tuoretta hirvenriistalihaa, josta sit syödään melkeinpä koko vuosi. Siitä jauhetaan myös jauhelihat käyttöön ihan itse. Näin talviaikaan ostellaan kaupasta jonkin verran tuorelohta, sekä myöskin kanaa eri muodoissa. Kesäisin sit suositaan enemmän kotikylän kalansaalista, eli enimmäkseen ostetaan vain täältä Tornionjoesta pyydystettyä perämeren lohta sekä siikaa.

Marjoja keräillään paljon kesäisin ja puhdistuksen jälkeen säilötään pakastimeen. Viime kesänä ei pojan syntymän vuoksi tullut juuri marjastettua, 10kg mansikoita ostettiin kaupasta ja puhdistettiin pakkaseen. Muutenkin marjakesä oli ainakin mustikoiden osalta aika huono, toivotaan et ensi kesänä saadaan tuoretta marjaa pakastin pullolleen. Mustikoita, puolukoita, hilloja ja punaviinimarjoja :)


Meidän kaapista löytyy aina tomaattimurskaa, nyt olen kovasti tykästynyt tähän rainbown perustomaattimurskaan, joka ei sisällä mitään ylimääräistä ja on täysin suolatonta. Helppo tehdä ruokaa koko porukalle, kun vauvakin syöpii meidän kanssa enimmäkseen ihan samaa ruokaa. Tykätään tomaattisista ruoista, ja tää on oiva ja helppo keino välttää oikeiden tomaattien pilkkominen :D


 Leseitä käytetään monipuolisesti, koska ollaan sen havaittu olevan hyväksi massulle. Omissa ruoissani käytän paljonkin leseitä, jogurtin seassa, smootieissa, puurossa. Myös pojilla suosin niitä, ja isompi poika joka on nykyään suht huono syömään puuroja, olen laittanut sit leseitä vähän jogurtin sekaan koska se on selkeästi pitänyt hänen mahansa hyvänä.


Pähkinät on koko perheen herkkua, niitäkin syödään monipuolisesti ihan joko sellaisenaan tai sit ruoan seassa. Salaatteihin ne sopivat mitä parhaiten, ja niistä saa hyviä rasvoja, joita varsinkin itse tarviin näin imettävänä. Itse joudun välillä jopa vähän rajoittelemaan pähkinöiden napustelua, kun niihin tulee välillä ihan kunnon himo :)


Oliiviöljyä käytän ruoanlaitossa, sekä salaattikastikkeena. Myöskin poikien ruokaan tulee lorautettua öljyä, et saavat kehittyvät aivot tarpeeksi hyviä rasvoja :). Mie oon tuosta öljyn positiivisesta vaikutuksesta aivojen kehitykseen lukenut joskus vuosia ja vuosia sitten jostain lehdestä, ja senpä takia tuleekin sitä käytettyä monipuolisesti :)
 

Kasviksia myös syödään paljon, kuten myös hedelmiä. Meillä kätevimmiksi olen todennut nää pakastevihannekset, koska niiden kanssa hävikki on pienintä ja ovat minusta tuoreen makuisia myös näin talviaikana. Ja saapii aina tehdä just sen verran kuin haluaa :)


Tässäpä muutamia esimerkkejä meidän perheen ruokavaliosta, jatkan taas paremmalla ajalla lisäesimerkein. Nyt poistun suihkuun, tänään nautiskelin jälleen ihanasta keväisestä kelistä reippaan kävelylenkin merkeissä. Ja aamupäivällä käytiin koko perheen kera hankikävelyllä, nappastiin muutamat pajunkissat mukaan, jotta saadaan huomenna isomman pojan kanssa niitä koristella :)