perjantai 6. huhtikuuta 2012

Hyvää pääsiäistä :)

Maanantaina jälleen puntari näytti hitusen verran vähemmän, paino putoaa tuskastuttavan hitaasti näillä minun syömisillä mut en uskalla kovin reilusti syömisiä kuitenkaan vähentää, ettei vain tule mitään huonontavaa vaikutusta maidon määrään. Poika on kuitenkin vasta 8,5kk, joten vielä ei missään nimessä maitomäärät saa lähteä vähenemään. Mut jotain ilmeisesti teen kuitenkin oikein, kun paino kuitenkin putoaa :)

Pääsiäisen aika on mennyt ihan ok loppujen lopuksi. On tullut natusteltua pääsiäisherkkuja, mut olen kuitenkin liikkunutkin ahkerasti ja normaalit päiväsyömiset on olleet perusterveellisiä. Paino tuskin laskee nyt, mut sillä ei niin väliä, ens viikolla jälleen ihan uudella innolla tuonkin suhteen :)

Ulkoiltua on tullut tosiaan ihan päivittäin, meillä on pitänyt niin mahtavia ilmoja koko ajan. Maanantaina otin kunnon treenin crosstrainerilla ja kaksi vaunulenkkiä on tullut tehtyä myös viikon mittaan, toisella kerralla 5km ja toisella 6km kävellen. Tänään on tarkoitus vielä ottaa viikon toinen crosstrainer treeni, olen yrittänyt pitää et vähintään kaksi kertaa viikossa tuolla polkisin, mut mielellään vaikka kolmekin kertaa.

Lihastreenejä pitäisi muistaa myös tehdä, harmittavan vähälle ne on jääneet. On tylsää tehdä perusvatsalihaksia ja selkälihaksia, pitäisikin tutustua netin antimiin löytyiskö sieltä mitään mukavaa vaihtelua, miten noita lihaksia vois treenata.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti